26. lokakuuta 2016

Kaunein syksy naismuistiin

Tämä syksy on ollut kertakaikkiaan ihana. Ulkona kävellessä tuntuu kuin olisi satukirjassa. Yritän parhaani mukaan tankata energiaa näistä väreistä ennen kuin maisema muuttuu taas synkän harmaaksi. Vaikka rakastan kesää, kyllä se alkusyksy taitaa kuitenkin olla paras aika vuodesta.

25. lokakuuta 2016

Tähtikuvauksen alkeet

Muutama viikko sitten tein jotain ihan mielettömän siistiä: lähdin Mikin kanssa öiselle seikkailulle kokeilemaan elämäni ensimmäistä kertaa tähtien valokuvausta. Odotukset eivät olleet kovin korkealla kuvien onnistumisen suhteen, mutta jumankekka, niistähän tuli jo ekalla yrityksellä aika vaikuttavia! Olen enemmän kuin tyytyväinen.

Juuri sinä päivänä, kun sain idean tähtikuvauksesta, olosuhteet sattuivat olemaan otollisimmillaan: taivas oli pilvetön ja oli vielä uusikuu. Olen kuullut, että kuun loimotus saattaa peittää tähdet alleen ja pilata kuvat. Näin loistavia kuvausmahdollisuuksia tuskin kovin montaa sattuu vuoteen (ainakaan kun päivätyössä käyvälle arkiöisin kuvausretkille lähteminen ei oikein ole vaihtoehto), joten pitihän se tilaisuus hyödyntää ja lähteä samantien kuvailemaan.

Koska kaupungin valosaasteessa ei juurikaan tähtiä näy, otimme avuksemme retken suunnitteluun Light Pollution Mapin. Valosaastekartan avulla saa mutu-tuntumaa paremmin hahmotettua, kuinka kauas täytyy mennä, että on oikeasti pimeää. Katsottiin Google Mapsista randomilla joku katuosoite "pimeältä alueelta" ja lähdettiin navigaattorin kanssa ajelemaan tuntemattomaan kohteeseen. Voin kertoa, että fiilis oli tässä vaiheessa loistava ja molemmilla kunnon seikkailumieli päällä. Nähtiin matkalla pari kettua ja pöllö (!), mikä vaan lisäsi entisestään retken mahtavuutta. Naureskeltiin, että jotkut ihmiset viettää lauantai-iltaansa baarissa - meidän mielestä tällainen seikkailu oli ihan hiton paljon hauskempi tapa nauttia viikonlopusta. Mutta kukin tyylillään.

Pian löysimme itsemme sellaisesta pimeydestä, johon ei kaupungin asukkina ole koskaan tottunut. Oli jotenkin koomista alkaa kuvailemaan, kun ei edes nähnyt koko kameraa saatika sitä, mihin sillä yrittää osoittaa. :D Oltiin onneksi tajuttu ottaa otsalamppu mukaan, niin näki sen ja auton valojen avulla edes vähän eteensä. Täytyy kyllä myöntää, että pari kertaa unohdin kuvatessa ottaa kamerasta linssinsuojuksen pois, kun en sitä yksinkertaisesti pimeydessä nähnyt. Hups. Sopivien kuvauspaikkojen löytäminen oli vieraassa ympäristössä hieman haastavaa ja seuraavalla kerralla käyn varmaan tsekkaamassa paikkoja etukäteen valoisaan aikaan.

Ja seuraava kerta tulee varmasti. Oli tämä meinaan niin huikee elämys, ettei millään voi jättää kertaluonteiseksi tapahtumaksi! Puhkun vieläkin onnea, kun katselen näitä kuvia ja muistelen tota iltaa.

Miten tähtien valokuvaus sitten käytännössä tapahtuu? Tässä vinkit pähkinänkuoressa:

Olosuhteet:
  • pimeä ympäristö
    • tähdet eivät näy kaupunkien valosaasteessa!
  • pilvetön tai lähes pilvetön taivas
  • mielellään uusikuu
  • mielellään jokin kiinnostava kohde kuvan edustalle
    • esim. puu, järvi, rakennus, ihmisen siluetti tms. - pelkkä taivas ei välttämättä näytä kovin kiinnostavalle kuvissa

Pakolliset kameravarusteet:
  • järjestelmäkamera
    • itselläni käytössä Canon EOS 70D
  • mahdollisimman valovoimainen ja laajakulmainen objektiivi
    • itselläni oli mukana ihan vaan kittilinssi: Canon EF-S 18-135 mm f/3.5-5.6 IS STM
  • jalusta 

Muuta hyödyllistä:
  • tarpeen mukaan vara-akku kameraan
    • kylmässä akku kuluu nopeasti!
  • otsalamppu tai taskulamppu
  • lämpimät vaatteet
    • usko pois, paikallaan seisoskellessa tulee helposti vilu
  • lämmintä juomaa termariin
    • ks. edellinen kohta :D
  • kärsivällisyyttä ja aikaa
    • tarkennus ei välttämättä onnistu heti nappiin ja kuvien valotuskin kestää tavallista kauemmin

Kameran asetusten säätäminen:
  • manuaalimoodi (M) päälle
  • mahdollisimman suuri aukko eli pienin mahdollinen f-arvo
  • valotusaika 20-30 s
    • paras aika löytyy kokeilemalla
    • liian lyhyellä valotusajalla tähdet eivät näy kunnolla, kun taas liian pitkällä ajalla tähdet alkavat näyttää viiruilta
  • ISO-herkkyys 1600-6400
    • mikäli ISO-arvoa nostaa liikaa, kuvista tulee väistämättä hyvin rakeisia
  • manuaalitarkennus äärettömään
    • tässäkin paras tarkennuspiste löytyy vain kokeilemalla - yleensä sopiva kohta löytyy vähän ennen ääripäätä
  • itselaukaisin (2 s) tai kaukolaukaisin päälle 
    • näin vältät pienetkin laukaisusta aiheutuvat tärähdykset
  • mielellään tiedostomuodoksi RAW
    • mikäli kuvankäsittelyohjelmallasi pystyy muokkaamaan RAW-kuvia!
    • lopputulos on siistimpi kuin JPEG-kuvissa, joissa säätövaraa on vähemmän

Kuvien jälkikäsittely:
  • kameraan tallentuvat kuvat näyttävät usein pliisuilta ja harmailta ja ne tarvitsevat muokkausta päästäkseen oikeuksiinsa!
  • kokeile mahdollisuuksien mukaan kohinanpoistoa ja terävöittämistä
  • säädä kontrastia, kirkkautta, värikylläisyyttä ja sävyjä, kunnes olet tyytyväinen lopputulokseen

23. lokakuuta 2016

Rumaa kauneutta - retki vanhalle tulitikkutehtaalle

Hylätyissä, ränsistyneissä rakennuksissa on salaperäistä tunnelmaa, joka saa aina virittymään seikkailumielelle. On kivaa kuvitella, miltä karmeaan kuntoon rapistuneet paikat ovat näyttäneet loistossaan. Me käytiin syysretkellä Tampereen vanhalla tulitikkutehtaalla, joka on nykyään täynnä rojua, tyhjiä pulloja ja ennen kaikkea graffiteja. Oma suosikkini oli tuo ylempänä näkyvä Batman-seinä.

22. lokakuuta 2016

Väriä elämään

En ole erityisen hyvä piirtämään, mutta järjesteleminen luonnistuu multa paremmin kuin hyvin. ;)