13. heinäkuuta 2016

Shoppailua Lontoossa

Jos tykkää ulkomaillakin shoppailla tutuissa ja turvallisissa ketjuliikkeissä, suuntaa vain Oxford Streetin shoppailukadulle. Jos lompakkosi on selkeästi tavallista pulleampi tai et kaipaa muuta kuin ikkunashoppailua, kalliit designer-myymälät löytyvät Regent Streetiltä.

Hulppean Harrods-tavaratalon food court on tutustumisen arvoinen. Kauppa oli muuten yllättävän sokkeloinen ja vaikken yleisestikään ole suunnistustaidoistani mitenkään erityisen tunnettu, niin täällä olin aivan hukassa. Mutta eipä paljon haitannut, kun ihania tavaroita oli koko ajan ympärillä.

Notting Hillissä kuuluisan Portobello Roadin varrelta löytyy muutamia kivoja pikkuputiikkeja ja joka lauantaina on isot katumarkkinat.

Carnaby Streeltiltä löytyy paljon kiinnostavia liikkeitä, kuten totaalisen kreisejä kenkiä myyvä Irregular Choice.



Oma henkilökohtainen shoppailutaivaani löytyy Camdenin alueelta. Valtava sokkelomainen markkina-alue muodostuu Camden Marketista, Camden Lock Marketista ja Camden Stables Marketista - käytännössä ei edes huomaa, kun siirtyy alueelta toiselle. Pieniä putiikkeja on valtavasti ja ne ovat täynnä mitä söpöimpiä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Olisin voinut kotiuttaa suunnilleen joka toisen näkemäni asian ja itsekuri oli suurella koetuksella. Vaatteiden lisäksi on tarjolla kaikenlaista krääsää ja tilpehööriä sekä kivoja ruokakojuja. Tunnelma on upea ja jopa Mikki, joka inhoaa shoppailua, oli ihan into piukeana täällä. Mikäli mahdollista, kannattaa tulla heti aamusta, sillä iltapäivällä paikka kuhisee väkeä ja ihmismassan seassa liikkuminen on aina hieman nihkeää. Joka tapauksessa kiertelyyn kannattaa varata useampi tunti.

12. heinäkuuta 2016

Museokierros Lontoossa

Lontoossa kannattaa ehdottomasti käydä museoissa, vaikka taide ja historia eivät yleensä niin hirveästi innostaisikaan. Näyttelyt ovat uskomattoman hienoja ja lähes kaikkialle pääsee ilmaiseksi! Toki joka museossa on aina jotain vaihtuvia maksullisia näyttelyitä, jos meinaa oikein hardcore-museossakävijäksi ryhtyä, mutta meille riitti ainakin paremmin kuin hyvin ilmaiseen tarjontaan tutustuminen.


Omaksi suosikikseni nousi selvästi Natural History Museum, joka oli jo rakennuksenakin todella vaikuttava. Dinosaurusten luurankoja oli kiinnostavaa katsella, joskin äänekkäät ja edestakaisin säntäilevät lapsikatraat hillitsivät innostuksen nousemista rossgellermäisiin sfääreihin. Dinojen ohella pidin erityisesti nisäkkäät-osiosta, jossa oli mm. mallinnettu aidon kokoinen sinivalas. Aika iso jössikkä.


Lähietäisyydellä sijaitsee Victoria and Albert Museum eli tuttavallisemmin V & A, joka on maailman suurin design- ja sisustusesineiden museo. Tulimme tänne lähellä sulkemisaikaa ja ehdimme lähinnä pyörähtää katsomassa muutaman veistoksen ja antiikkisia pukuja. Voisin mennä uudestaankin.

British Museum on tietysti lähes pakollinen nähtävyys. Olin odottanut näkeväni upean Reading Roomin, mutta se olikin ollut jo pitkään - ja ilmeisesti on edelleen - suljettuna, höh. Kävimme tsekkaamassa muinaisen Egyptin muumiot, mutta totta puhuen en mitenkään erityisesti innostunut niistä. Arvostan enemmän arkkitehtuuria kuin muinaisjäänteitä ja museon paras osa oli mielestäni sen aula upeine lasikattoineen. :D

Tate Modern on nykytaiteen museo, joka jäi mulle pieneksi pettymykseksi. Nykytaide voi mielestäni olla todella koskettavaa ja ajatuksia herättävää, mutta täällä näkemäni epämääräiset palikkarakennelmat eivät kyllä puhutelleet lainkaan. Jokin toinen näyttely olisi voinut olla paljon parempi. Kannatti kuitenkin käydä katsomassa Salvador Dalín ja Picasson teoksia, joten ei ollut mikään turha reissu.

11. heinäkuuta 2016

Wanderlust

(n.) a strong desire for or impulse to wander or travel and explore the world

10. heinäkuuta 2016

Hurmaava Notting Hill

Notting Hill on alueena taianomainen. Koko ajan tuntuu siltä, että kävelisi jonkun ziljoonabudjetin romanttisen elokuvan lavasteissa. On vaikea käsittää, että noissa idyllisissä taloissa asuu oikeita ihmisiä, jotka elää oikeaa elämää eikä kaikki olekaan vain kulissia.

Kaarevien katujen talot ovat aivan käsittämättömän kauniita.

Talojen seinistä löytyy kaikki maailman värit.

Kukkivat ja huumaavantuoksuiset puut lisäävät entisestään satukirjamaista tunnelmaa.

Siis voiko jossain oikeasti olla näin kaunista?! Oih.

Mäkin haluan joskus riemunkirjavan ulko-oven.

Jos kurottelee aitojen yli kunnon stalkkeri-tyyliin, saattaa nähdä vilauksen ihanista takapihoista.

Tai täällä asuvan Oikean Ihmisen jääkaapin ovesta. Kuinka söpöä.

Suurin osa Notting Hillissä vierailevista turisteista käy lähinnä Portobello Roadin markkinoilla ja putiikeissa. Olihan nekin kivoja, mutta mielestäni Portobello Road oli alueen vähiten kaunis katu. :D Mikäli tännepäin maailmaa eksyy, kannattaa ehdottomasti käyttää hetki aikaa vaelteluun ja tutustua paikkoihin laajemminkin.

The Hummingbird Bakeryn kahvilassa kannattaa poiketa, mikäli on yhtään perso makealle. Muhkean cupcaken voi ottaa mukaan ja istahtaa vaikka jonkun pastellisen talon portaille nauttimaan päivästä.

Pala sydäntäni jäi Notting Hilliin. Toivottavasti pääsen tänne vielä joskus uudestaan. Jos Eurojackpotin voittaisin, niin voisin vaikka muuttaa johonkin noista pastellisista unelmataloista. :D Realistiset toiveet jne.

9. heinäkuuta 2016

Burn baby burn

Pieni sisäinen pyromaanini oli onnessaan juhannuksena. Naapurisaarista tuleva loimotus näytti sen verran mahtavalta, että meidän vaatimaton nuotio alkoi vaikuttaa säälittävältä niiden rinnalla. Pitihän sitä sitten rakentaa kunnon kokko. Ja voittaa naapurit.

Täysin hallinnassa, eheh.

Toi oikeanpuoleinen lieska näyttää ihan jonkun miehen sivuprofiililta. Aika iso nenä hällä.

Ensi vuonna uudestaan!

8. heinäkuuta 2016

Ensikosketus Lontooseen

Jos Lontoosta pitää jotain nähdä, niin ainakin nämä ikoniset maamerkit.



Me suuntasimme reissullamme heti ensimmäiseksi moikkaamaan kuningatarta Buckinghamin palatsiin. Lippu liehui salossa, joten rouva oli kyllä kotona, mutta jostain syystä ei viitsinyt avata meille ovea, pöh.

Kumpi pönötti paremmin? Lähelle zoomattuna ton äijän ilme on muuten prizeless. Ajattelen aina sitä, jos harhaisesti joskus erehdyn kuvittelemaan, että mun työ on turhauttavaa. :'D
 




Seuraavaksi suuntasimme Thamesin rantaan ja koko ilta menikin mukavasti Iso-Beniä, Lontoon Silmää ja Westminster Abbeya katsellessa.





Onhan ne maamerkit hienoja, kun niitä näkee silloin tällöin valkokankaalla, mutta aivan eri asia olla paikan päällä. All I can say is wow.

En yleensä innostu kirkoista, mutta St. Paul's Cathedral oli poikkeus. Ihan törkeän hieno mesta sekä ulkoa että sisältä. Jengi söi eväitään kirkon portailla, mikä teki paikasta kivasti hieman arkisemman hengailupaikan. Kiivettiin 528 huteran oloista porrasta näköalatasanteelle. Kannatti, vaikka pupu meinasi tulla pöksyyn näin korkeanpaikankammoiselle. Puolivälissä ylöspäin oli hauska Whispering Gallery - suuri pyöreä tila. Jos kaksi henkilöä oli sen eri puolilla, ei ollut mitään mahdollisuuksia kuulla toisen puhetta, mutta kun puhui seinää vasten, ääni kulkeutui selkeästi tilan toiselle puolelle. Jännää.



Myöhemmin löysimme itsemme Tower Bridgen alueelta, joka oli ihan mieletön! Tower of London jäi tällä kertaa väliin, mutta ehkä ensi kerralla ehdimme sinnekin.

7. heinäkuuta 2016

Matkamuisteluita: viisi yötä Lontoossa

Olen pysynyt viimeiset kolme vuotta visusti Suomen maaperällä ja matkakuume on yltynyt tänä aikana hirmuisaksi. Onneksi myöhemmin tänä vuonna on tiedossa parikin upeaa reissua, mutta ennen kun pääsen nauttimaan niistä, ajattelin muistella vanhoja matkojani. Yksi antoisimmista reissuistani suuntautui Lontooseen toukokuun lopussa 2012. Rakastuin kaupunkiin ensisilmäyksellä ja haluan ehdottomasti palata sinne joskus uudestaan!

Lontoo on todellinen metropoli, joka tarjoaa kaikkea, mitä ihminen voi (lomallaan) kaivata. Kaupungin eri osat ovat kuin omia maailmojaan ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Allekirjoitan täysin lausahduksen siitä, että jos on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että lomasuunnittelussa menee herkästi sormi suuhun vaihtoehtoja miettiessä. Jo pelkästään historiallisten rakennusten ja kertakaikkiaan upean arkkitehtuurin pällistelyyn voisi käyttää päiväkausia. Kulttuurinnälkäiselle löytyy valtava valikoima erilaisia museoita, näyttelyitä, musikaaleja ja konsertteja. Viihtyisiä kahviloita ja pubeja löytyy joka nurkalta ja ravintolatarjonta kattaa kaikki maailmankeittiöt. Shoppailija viihtyy niin katumarkkinoilla, valtavissa tavarataloissa kuin söpöissä pikkuputiikeissa. Välillä voi rentoutua kauniilla puistoalueilla tai kuljeskella päämäärättömästi Thamesin rannalla ihailemassa maisemia. Kuten sanottu, kaikkea löytyy.

Me lensimme Mikin kanssa Turusta Stansteadin kentälle, josta pääsi helposti junalla Lontooseen Liverpool Streetin asemalle. Junia meni muistaakseni vartin välein ja matka kesti noin 45 minuuttia. Liverpool Streetiltä suuntasimme metrolla hotellille. Majoitumme Hammersmithin alueelle, mikä osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi kulkuyhteyksien vuoksi. Hammersmithiin kulki monta metrolinjaa ja bussireittiä, joten sieltä pääsi kätevästi liikkumaan joka paikkaan ja majoitusten hintataso oli reippaasti edullisempi kuin keskusta-alueilla. Ostimme jo etukäteen netistä seitsemän päivän Oyster Cardit, joilla pääsi kulkemaan julkisilla rajattomasti. Kätevää. Metroilla tulikin suhattua joka päivä ympäriämpäri kaupunkia. Vaikka pidän kävelystä, täällä välimatkat olisivat muodostuneet liian pitkiksi.

Meillä kävi mielettömän hyvä tuuri säiden suhteen. Olimme varautuneet kylmään ja sateeseen, mutta aurinko päättikin porottaa hellelukemissa. Loistava juttu! Eipähän tarvinnut värjötellä hetkeäkään sateensuojassa, vaan sai käyttää kaiken ajan kaduilla paistatteluun. Tyypilliseen tapaan yritimme änkeä päiviimme mahdollisimman paljon tekemistä. Alla oleva päiväohjelmamme saattaa jonkun mielestä näyttää varsin täydeltä, mutta meillä ei ainakaan kertaakaan ollut kiireen tuntua - päinvastoin. Toisaalta olemmekin sellaisia matkailijoita, että esim. museoissa emme todellakaan jaksa lukea jokaista plakaattia ja kuunnella opastettuja kierroksia, vaan mieluummin tsekkaamme kaikki paikat nopeasti läpi ja imemme itseemme paikan yleisen tunnelman. Sitten kyllästymme ja siirrymme vauhdilla eteenpäin. :D Jos taas on sellainen "katson kaiken rauhassa läpi, perehdyn paikan historiaan ja pysähdyn joka välissä istuskelemaan" -tyyppi, voi varautua siihen, että yhdenkin museon kokoelmien tutkailu saattaa viedä koko päivän.


Päivä 1:


- Buckingham Palace: kuningattaren pälyilyä kullattujen porttien takaa ja pönöttäville vartijoille naureskelua
- Westminster Abbey
- London Eye
- Big Ben ja Palace of Westminster
- Thamesin ranta


Päivä 2:

- Notting Hill: pastellisävyinen unelmien asuinalue, Portobello Roadin markkinat ja The Hummingbird Bakeryn cupcaket
- shoppailua: Hammersmithin Primark ja Oxford Streetin shoppailukatu (Dorothy Perkins <3)
- lounas Chinatownissa, Gerrard Streetillä
- Piccadilly Circus: mainostauluja, suihkulähde ja kaupungin risteyskohta - tänne päätyy tahtomattaankin joka välissä

- St. Paul's Cathedralin ihailua ulkoapäin
- Millenium-kävelysilta
- Tate Modern: modernia taidetta ja mm. Picasson ja Dalín töitä


- City Hall ja muut upeat lasirakennukset
- Tower Bridge
- Tower of Londonin ihailua ulkoapäin 


Päivä 3:

- King's Cross ja Platfrom 9 ¾ - jokaisen Harry Potter -fanin must see

- Camden Market: VALTAVA sokkelomainen katumarkkinalue ja maailman söpöimmät putiikit

- Natural History Museum: dinosauruksista ja muista eläimistä kiinnostuneille
- Victoria and Albert Museum: pikainen pyrähdys design-esineiden ja muodin maailmaan

- Harrods (ökytavaratalo) ja Ladurée (macarontaivas)
- Whole Foods - unelmien ruokakauppa

- Kensington Park ja lintujen tiirailua Round Pondilla
- pubissa istuskelua 


Päivä 4:


- Somerset House: kesäisin pihalla on suihkulähteitä (meidän käydessä täällä ne olivat suljettu, pettymys!) ja talvella luistinrata
- Covent Garden: tunnelmallinen alue, josta löytyy mitä ihanimpia ruokapaikkoja (kuten SNOG - parasta frozen yogurtia upeassa ympäristössä), piilossa oleva sisäpiha Neal's Yard pienine putiikkeineen, maailman hienoin karkkikauppa SugarSin ja Covent Garden Market, jonka edustalla esiintyy usein huikeita katutaikureita

- Soho: yöelämästään tunnettu alue, josta löytyy myös mm. Carnaby Street -muotikatu ja Kingly Court -ostoskeskus, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsee suloinen Camellia's Tea House (tänne kannattaa poiketa iltapäiväteelle!)
- matka doubledeckerin yläkerroksen etupenkeillä - kokemus jo itsessään!
- Hyde Park ja Speakers' Corner
- lounas Yo! Sushissa <3
- kävelyä Thamesin rannalla 


Päivä 5:

- aamupala Joe & the Juicessa
- British Museum: mm. muumioita!
- Spitalfields Market


- St. Paul's Cathedraliin tutustuminen ja kiipeäminen näköalatorniin (hui!)

- Trafalgar Square ja The National Gallery -museon ihailu ulkoapäin
- Her Majesty's Thatre: The Phantom of the Opera -musikaali - aivan uskomaton esitys!!! ÄLÄ MISSAA TÄTÄ!!!


Päivä 6:

- aamuöinen taksimatka juna-asemalle (melkoinen sightseeing tour läpi nukkuvan kaupungin) ja sieltä junamatka lentokentälle (usvaiset pellot, kanaaliveneet ja auringonnousu olivat aika näyttävä yhdistelmä).

*     *     *

Seuraavilla Lontoon matkoilla haluaisin kokea ainakin nämä: The Lion King -musikaali, Science Museum, Sketch (ja maailman hassuin vessa :D), Richmondin alue, Kew'n Royal Botanical Gardens, Greenwich, Sky Garden, Madame Tussauds -vahanukkemuseo ja jonkun maailmantähden konsertti Royal Albert Hallissa. Niitä odotellessa.

*     *     *

Tsekkaa myös muut reissun postaukset:

- Museokierros Lontoossa (tulossa)
- Shoppailua Lontoossa (tulossa)